Blogin kirjoittaja
Heippa!
Olen, Sara -03 alkuvuodesta syntynyt nuori Rovaniemeltä. Luonteeltani olen eloisa ja ulospäinsuuntautunut. Nauran paljon, mutta omaan vahvat mielipiteet asioista. Analysoin paljon asioita sekä ihmisten puhumisia ja minut tuntevat ihmiset tietävätkin minun välillä ajattelevan liikaa mm. mitä muut ajattelevat minusta. Tästä syystä saankin monesti kuulla, ettei kaikkia ihmisiä voi eikä tarvitse miellyttää. Omaan silti hyvän itsetunnon enkä anna muiden ihmisten vaikuttaa minuun negatiivisella tavalla. Minulla on visuaalista silmää ja olen oma-aloitteinen monissa asioissa.
Minulle tärkeää on asioiden miettiminen ja suunnittelu, sillä haluan saada mieleeni selkeän kuvan asioista. Pidän tulevaisuuden suunnittelusta ja nappaan yleensä kiinni erilaisista haasteista ja projekteista, jos sellaisiin on mahdollisuutta ja jos ne hyödyttävät minua. Saan motivaatiota selkeistä tavoitteista ja pyrin saamaan tavoitteistani aina kiinni. Pidän siivoamisesta enkä nykyään voikkaan mennä nukkumaan ilman, että huoneeni on tiptop kunnossa. En sanoisi itseäni kuitenkaan lähellekkään perfektionistiksi, mutta siisteys ja terveellinen elämäntyyli kiehtovat minua.
Hevosharrastuksen lisäksi soitan kitaraa ja ukulelea sekä laulan paljon, oikeastaan kokoajan. Välillä piirtäminen ja maalaaminen on sopiva aikalisän otto arjesta, mutta olen huomannut hakeutuvani koneen äärelle kirjoittamaan entistä enemmän. Sosiaaliset mediat ovat myös tiukasti kiinni arjessa. Välillä ehkä vähän turhankin paljon, mutta koen sen silti tärkeäksi itselleni kaiken muun ohella, niin kuin varmasti moni muukin.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kun laitat kommenttia, mutta muistathan olla asiallinen :)